Vilkaisen seurakuntasalin ikkunasta ulos. Ihmisiä rientää puolijuoksua puiston läpi. He suuntaavat tänne, jossa Vallilan, Arabian, Hermannin ja Toukolakin kulmat koskettavat toisiaan. Joku huikkaa, että kirkko on melkein täynnä, vaikka alkuun on vielä puoli tuntia. Varttitunnin kuluttua ovet suljetaan. Enempää ei yksinkertaisesti mahdu sisälle.
Kun kävelemme sisään, hetki on joka kerran yhtä ihmeellinen ja pysähdyttävä: 900 ihmistä täyttää kirkkosalin ääriään myöten. Uskallan aluksi katsoa vain johtajaamme. Käsi nousee – ja nyt: ykkönen alas. Orkesteri soittaa ensimmäiset tahdit. Ilo, nöyryys sekä selittämätön onni hulvahtavat yhtä aikaa päästä varpaisiin. Saamme laulaa jälleen kerran – ja nimenomaan tälle yleisölle.
Orkesteri, hienot solistit ja sydämen täyttävä musiikki pyhittävät noin vuoden kestäneen urakan. Sen 6000–7000 tuntia, jonka olemme tämän messun eteen, kotona yksin ja harjoituksissa yhdessä, tätä päivää varten yhdessä tallettaneet aikapankkiimme, jotta pääsisimme lunastamaan sen kaiken kerralla pois. Näiden kahden tunnin aikana.
Jossain yleisössä istuu työtoverini Inkeri, omien sanojensa mukaan ”super-ateisti”, mukanaan Maunulassa asuva 90:ää lähentelevä enonsa. Kun kysyin, mitä hän sai konsertista itselleen, hän sanoi: ”Teidän kirkkokonserttiformaattinne on niin äärettömän kaunis. Kirkko vie sinut eri kontekstiin ja sen arkkitehtuuri virittää johonkin sellaiseen ääni- ja musiikkielämykseen, joka johdattaa aivan toiseen todellisuuteen. Ja koko se muu ihmismäärä, joka väreilee samaa fiilistä… Siinä on siis jotain maagista, mitä yleisölle tapahtuu.”
”Ne konsertit on olleet ihan loistavia esimerkkejä siitä, miten tällaisella toiminnalla on tavoitettu niitä, jotka eivät välttämättä muuten tulisi. Se kynnys on vain liian korkea.” Tällä Inkeri varmaankin viittasi Aulis-enoonsa. Gradualen konsertit olivatkin uskaliaita sijoituksia seurakunnalta alueella, jonka jäsenistä alle puolet kuuluu kirkkoon ja jossa yhden asukkaan keskimääräinen vuositulo ylittää nipin napin konsertin kulut.
Nyt kuoromme valmistautuu vuosien 2021 ja 2022 konsertteihin. Haluamme löytää uusia kuulijoita ja jatkaa laulamista niille entisille, joille olemme laulaneet 20 vuotta. Joiden vuoksi Graduale-kuoro on harjoitellut jo 30 vuotta.
Päivi Rainò, II altto
29.1.2021
