Ihmisen kulttuurin kehityksen aamunsarastuksessa syntyi käsitys sielusta. Kuoleman jälkeen ruumis muuttui tomuksi, mutta sielu jäi elämään. Asiaa ymmärtääkseen ihmisten maailmankuva tarvitsi sieluille myös paikan, jossa ne elävät. Parhaimmillaan se on taivas tai paratiisi, jossa ei ole maallisen elämän haittoja vaan jatkuva onnellinen olotila. Pelottavana vastakohtana on kadotus, helvetti, jossa kärsimykset ja piina ovat moninkertaisia maallisen elämän kurjuuksiin verrattuna. Vainajan sielun uskottiin voivan myös jäädä kiinni tähän maailmaan kiusaamaan yhteisöä pahana henkenä. Sieluja alettiin auttaa pois tästä maailmasta ja mieluiten paratiisiin kuolemaan liittyvien rituaalien avulla. Niitä ovat olleet pyhien tekstien lukeminen ja laulaminen resitoiden puhelauluna tai hymneinä. Juutalaisuuteen omaksuttiin ilmeisesti kreikkalaisesta perinteestä oppi paratiisia edeltävästä kiirastulesta, jossa sielut puhdistuivat. Ihmisen hyvät ja pahat teot vaikuttivat siihen, joutuiko sielu suoraan kadotukseen tai kuinka kauan se joutui puhdistumaan kiirastulessa ennen taivaaseen pääsyä.
Jo varhaisella keskiajalla messusta tuli kristittyjen jumalanpalveluksen tärkein muoto. Messujen sisältö vaihteli kirkkovuoden ajankohdan ja toisaalta ihmisen elämän rajapyykkien mukaan. Keskiajalla katolinen kirkko myös vakiinnutti opin kiirastulesta. Elämän päättymiseen liittyvän sielunmessun sisältö ja tekstit vaihtelivat kunnes yhteinen muoto sovittiin 1500-luvulla Trenton kirkolliskokouksessa.
Luther hylkäsi opin kiirastulesta ja myös sielunmessu jäi pois protestanttisesta teologiasta. Kymmenet säveltäjät ovat kuitenkin säveltäneet sielunmessuja, joiden pohjalta myös me ei-katoliset tunnemme requiemin. Niistä on tullut kirkkomusiikkia esittävien kuorojen suosittua ohjelmistoa. Latinalaisen tekstin sanat jäävät useimmilta kuulijoilta ja laulajilta hämäräksi eikä edes sanatarkka käännös juuri auta ymmärtämään sisältöä ilman teologista selittämistä. Aabrahamin varmaan kaikki tiedämme Raamatusta, mutta kuka olikaan Sibylla? Lauloin ensimmäisen kerran Mozartin Requiemia 1970-luvulla ja silloin tämän arvoituksen ratkaisu olisi edellyttänyt antiikin historian ja kirkkohistorian oppineiden puoleen kääntymistä. Nyt tätä kirjoittaessani löydän vastauksen helposti verkosta: Sibyllat olivat antiikin ajan ennustaja-naisia, joiden toiminta ja tarinat sitten keskiajalla sulautuivat kristillisiin kertomuksiin ja legendoihin.
Sielunmessujen latinalaisten tekstien suhteen olemme ilmeisesti samassa kielellisen ymmärtämättömyyden tilanteessa kuin oppimaton kirkkokansa oli satoja vuosia sitten latinankielisessä messussa. Kuorolaisina voimme ehkä keskustella ja kiistelläkin kirjoitetun tekstin oikeasta ääntämisestä – tulisiko noudattaa italialaista vaiko Alppien pohjoispuolen perinnettä. Hyvä sävellys on kuitenkin niin vahva, että nuo yksittäiset ääntämiset eivät juuri vaikuta kuulijan tunnekokemukseen. Musiikkia onkin sanottu tunteiden kieleksi. Vaikka emme tuntisi juonellista tekstiä, johtavat Dies ireaen sävelten pauhut johonkin pelottavaan ja Lux eterna taas rauhoittaa paratiisin ikuiseen valoon, iloon ja rauhaan.
Nauttikaamme siis Gradualen konsertissa 6.5.2023 Olarin kirkossa kukin omalla tavallamme hyvästä musiikista Mozartin ja Faurén Requiemien sävelin.
Esa-Pekka Takala
