SYKSY SAAPUI, LAULU JATKUU

Purjevene aurinkoisella merellä

Kesän jäljiltä kaivettiin Graduale-kuorossa Brahms-nuotit esiin keskiviikkona 31.8. vähän sekavissa tunnelmissa.

Viime kauden harjoituspaikka Käpylän kirkko on remontissa ja kuoro joutui aloittamaan syyskauden evakkoretkeilyllä. Myös harjoituspäivä jouduttiin taiteellisen johtajamme aikataulusyistä muuttamaan torstaista keskiviikoksi.

Taiteellinen johtajamme Hiski oli saanut paikan Lauttasaaren seurakunnan A-kanttorina ja sen ansiosta kaksi harjoitusiltaa saimme hoideltua Lauttasaaren kirkossa.  Pari iltaa lauloimme Länsi-Pasilan peruskoululla, kunnes syyskuun lopussa pääsimme majoittumaan ainakin toistaiseksi pysyvään harjoituspaikkaan Mäkelänrinteen lukion auditorioon.

Myös kuoron organisaatiossa tapahtui muutoksia, kun Graduale-kuoro ry:n perustamisesta lähtien puheenjohtajana toiminut Mallu muutti paikkakuntaa ja luovutti puheenjohtajuuden Ullalle. Kuorokoneisto lähti kuitenkin yskimättä käyntiin ja homma näyttää sujuvan entiseen virkeään tapaansa.

Tässä yhteydessä suuret ja ansaitut kiitokset Mallulle yhdistyksen perustamisvaiheen ja ensimmäisten vuosien ansiokkaasta toiminnan vetämisestä.

Kuoroon on syksyn kuluessa tullut kiitettävästi uusia innokkaita laulajia, jotka nyt alkavat ottaa vanhojen kuorolaisten etumatkaa kiinni Brahmsin Ein deutsches Requiem -teoksen harjoittamisessa. Ihan kohtuuttomasta kirimistarpeesta ei toki ole kysymys. Vaikka teosta olikin jo viime kevään kuluessa jonkin verran työstetty, koin ainakin itse partituurin lähes ennenäkemättömäksi, kun sen veneen kirjahyllystä syksyllä kotisatamaan saavuttuamme esiin kaivoin, vaikka toki kesän mittaan olin sitä sentään pari kertaa  tuulen vinkunan säestämänä vilkaissut.

Jonkinlainen helpotusta tuottava oppimiskäyrän tasanne saavutettiin kuitenkin jo aika pian ensimmäisen pitkän viikonloppuharjoituksen tuloksena. Laulunopettajiemme Essin ja Veikon henkilökohtaisessa ohjauksessa antamien vinkkien ja päivän kestäneen ahkeran treenaamisen tuloksena alkoi alitajunnasta kuitenkin löytyä merkkejä siitä, että teosta oli viime keväänäkin jo melkoisesti laulettu ja omaksuttu.

Onneksi tätä kirjoitettaessa on vielä kohtuullisesti aikaa sisäistää Brahmsin teoksen muotokieli, joka poikkeaa Gradualelle tutummista barokkiteoksista ja omaksua lukuisat tarkkuutta vaativat yksityiskohdat, tempojen ja sävellajien vaihdokset.

Tässä vaiheessa alamme myös harjoitusten lopuksi hiljalleen virittäytyä joulutunnelmiin.  Joulukonsertti on buukattu 15.12. Paavalin kirkkoon ja pitkä lista täysin uusiakin joululauluja pitäisi siihen mennessä saada hallintaan. Mutta näinhän se on ollut aina ennenkin…..

Olli Miinalainen II basso

3.10.2022