Kuoro
Noin 50 laulajaa
Graduale-kuoro on vuonna 1988 perustettu noin 50 laulajan sekakuoro Helsingissä. Ohjelmistomme ydin ovat suuret kuoroteokset: Bach, Händel, Mozart, Haydn, Schubert, Brahms ja Fauré. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Hiski Wallenius.


Kuoron tausta
Seppo Välimäen kaudella 1988–2020
Kanttori, dir.cant. Seppo Välimäki perusti Graduale-kuoron vuonna 1988 avustamaan Paavalin seurakunnan jumalanpalveluksissa Itä-Pasilan seurakuntakodissa. Tästä juontui myös kuoron nimi Graduale, päivän virsi. Graduale-kuoro oli seurakunnan kuoro ja sen perustehtävä oli palvella seurakuntaa messuissa ja konserteissa. Viimeisten viiden vuoden aikana laulajien määrä vaihteli 55 ja 72 välillä. Kuoro kasvoi kooltaan, jotta 8-äänisyys ja kaksoiskuoroja edellyttävien teosten esittäminen tuli mahdolliseksi.
Kuoron toimintavuoden huipentuma oli vuosittainen pääsiäisajan konsertti, useimmiten pitkäperjantaisin. Näissä konserteissa oli viimeisten vuosien aikana keskimäärin yli 900 kuulijaa. Välimäki johti kuoroa eläköitymiseensä eli vuoteen 2020 saakka.
Kuoron tausta
Hiski Walleniuksen kaudella 2020–
Kuoronjohtaja ja kanttori Hiski Wallenius aloitti Graduale-kuoron taiteellisena johtajana vuonna 2020, samana vuonna kun Seppo Välimäki jäi eläkkeelle. Alku osui koronavuosiin, jotka katkoivat kuoron toimintaa: vuodelle 2020 suunniteltu Mozart-konsertti ja yksi J. S. Bachin Jouluoratorion esityksistä jouduttiin perumaan. Jouluoratorio saatiin lopulta lavalle vuonna 2021 ja uudelleen 1.12.2023 Olarin kirkossa.
Kuorolla ei enää ole yhtä kotikirkkoa, vaan konsertit ovat kiertäneet pääkaupunkiseudun kirkoissa: Olarin, Tapiolan, Kallion, Lauttasaaren ja Viikin kirkoissa. Kesäkuussa 2024 kuoro esiintyi Helsingin Musiikkitalossa Händelin Messias-oratoriolla.
Ohjelmistoon on kuulunut suurten klassikoiden – Brahmsin Ein deutsches Requiemin, Mozartin ja Faurén sielunmessujen sekä Duruflén Requiemin – rinnalla myös harvoin kuultua musiikkia. Marco Enrico Bossin Missa pro defunctis (25.10.2024) ja Niccolò Jommellin samanniminen sielunmessu (7.11.2025) esitettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa.
Yhteistyö Akateemisen mieskuoro Psaldon kanssa on ollut kauden näkyvin kumppanuus: Duruflén Requiem Tapiolan kirkossa 16.5.2024 yhdessä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa ja Brahmsin Ein deutsches Requiem Kallion kirkossa 16.5.2025. Wallenius johtaa molempia kuoroja.
Gradualen joulukonsertti on vakiintunut vuosittaiseksi perinteeksi, ja kuoro avustaa messuissa ja Kauneimmissa joululauluissa.
Tänään Gradualessa laulaa noin 50 laulajaa, ja kuoro harjoittelee keskiviikkoisin.
Taiteellinen johtaja
Hiski Wallenius
Kuoronjohtaja ja kanttori Hiski Wallenius valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2021 ja suoritti samalla kuoronjohdon A-tutkinnon. Hänen opettajiaan ovat olleet mm. Jani Sivén, Heikki Liimola, Pasi Hyökki ja Carsten Seyer-Hansen.
Graduale-kuoron taiteellisena johtajana hän aloitti vuonna 2020. Hän toimii myös Akateemisen mieskuoro Psaldon ja Hämäläis-Osakunnan Laulajien taiteellisena johtajana. Vuosina 2021–2022 hän vieraili Helsingin tuomiokirkon kamarikuoro Viva voxin johtajana. Hän on toiminut lääkärikuoro Medicanton taiteellisena johtajana sekä Suomen Laulun varajohtajana ja korrepetiittorina. Lisäksi Wallenius on toiminut harjoittajana ja säestäjänä Cantores Minores -poikakuorossa, jossa hän itsekin lauloi lapsena.
Virkatyönään Wallenius toimii Lauttasaaren seurakunnan A-kanttorina. Hän on ollut perustamassa uusia Lauttasaaren musiikkijuhlia ja toimii niiden taiteellisessa toimikunnassa.
Kuvat Heikki Tuuli. Pyydämme mainitsemaan kuvaajan kuvia käytettäessä.

Yhdistys
Graduale-kuoro ry
Kuoroa ylläpitää Graduale-kuoro ry, joka perustettiin vuonna 1991. Kaikki kuorolaiset ovat myös Graduale-kuoro ry:n jäseniä. Yhdistyksen varainhankintaan kuuluvat mm. jäsen- ja kannatusmaksut sekä lahjoitukset.
Puheenjohtaja
Päivi Porkola
Varapuheenjohtaja
Joonas Lyytinen
Sihteeri
Laura Laurila
Rahastonhoitaja
Päivi Rainò
Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää kuorolaulun harrastusta sekä edistää pääasiassa suurten kuoroteosten esittämistä kotipaikkakunnallaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdistys ylläpitää Graduale-kuoroa, järjestää harjoituksia ja harjoitusleirejä, hankkii ohjelmiston, järjestää konsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia, tekee yhteistyötä muiden musiikkiyhdistysten kanssa ja järjestää jäsenilleen konsertti- ja kilpailumatkoja.
Jäsenyys
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä Graduale-kuorossa laulava henkilö, jonka taiteellinen johtaja on hyväksynyt kuoron laulajaksi. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta hallitus. Liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous, joka päättää myös kannatusjäsenmaksusta.
Hallinto
- Hallitukseen kuuluvat vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4–5 muuta varsinaista jäsentä.
- Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta, ja puolet hallituksesta on erovuorossa vuosittain.
- Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan, sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
- Tilikausi on kalenterivuosi, ja vuosikokous pidetään tammi–huhtikuussa.
- Taiteellisen johtajan valitsee hallitus kuultuaan yhdistyksen jäseniä. Taiteellisella johtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen ja yhdistyksen kokouksissa.
Säännöt
Yhdistyksen säännöt on rekisteröity yhdistysrekisteriin 4.3.2026. Lue kuoron säännöt kokonaisuudessaan ›
