
Koelaulu avoimissa harjoituksissa. Kysy seuraavaa ajankohtaa.

Koelaulumahdollisuus avoimissa harjoituksissa. Kysythän, milloin on seuraava mahdollisuus.
Seuraava mahdollisuus koelauluun on syksyn 2026 harjoituksissa – kysythän tarkempaa ajankohtaa!
Gradualen syyskausi alkaa keskiviikkona 26.8.2026, ja harjoitukset jatkuvat siitä normaalisti keskiviikkoisin. Syyskuun harjoituksiin ovat tervetulleita myös uudet laulajat: pääset tutustumaan kuoroon, osallistumaan harjoituksiin ja halutessasi koelauluun. Syksyn Schumann-konserttiin (4.11.2026 Tapiolan kirkossa) voi osallistua myös projektilaulajana.
Laulamme aina kaunista ja koskettavaa musiikkia tavoitteellisesti ja paneutuneesti, mutta kuitenkin niin, että aikaa omaksua oma stemma on riittävästi. Gradualessa pääsee haastamaan itsensä laulajana, mutta hyväksyvässä ilmapiirissä ei tarvitse jännittää laulamista.
Harjoittelemme normaalisti kerran viikossa, ja lisäksi kauden aikana on muutamia harjoituspäiviä viikonloppuisin. Tällä hetkellä harjoittelemme Mäkelänrinteen lukion tiloissa.
Graduale-kuoro on pian 40-vuotias sekakuoro, jonka ohjelmistoon kuuluvat suuret kirkkomusiikkiteokset muun muassa Bach, Händel, Mozart, Haydn, Schubert, Brahms ja Fauré. Kuorolaiset ovat eri puolilta pääkaupunkiseutua, opiskelijoista täyden työuran tehneisiin. Kuorossamme viihdytään, ja pitkäaikaisimmat laulajat ovat olleet mukana jo yli 15 vuoden ajan. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Hiski Wallenius.
Jos haluat liittyä kuoroon, ota yhteyttä kuoromme puheenjohtajaan Päivi Porkolaan (puheenjohtaja @ graduale.fi) tai taiteelliseen johtajaan Hiski Walleniukseen (taiteellinenjohtaja @ graduale.fi).
Kuoromme harjoittelee normaalisti keskiviikkoisin klo 18–21. Harjoitukset pidetään Mäkelänrinteen lukion auditoriossa. Laulutaidon lisäksi toivomme laulajilta sitoutumista harjoituksiin ja esiintymisiin sekä kannustamme osallistumaan mahdollisuuksien mukaan Graduale-kuoro ry:n muihinkin tehtäviin.
Tiedustelut osoitteeseen info @ graduale.fi tai puheenjohtaja @ graduale.fi.
Lisätietoja kuorosta löytyy myös Facebook-sivuiltamme.

Kuorolaisia Paavalinkirkossa Jouluoratorion harjoituksissa syksyllä 2021. Kuvat Lauri Nevanlinna
